Psykiatrinen hoito voi olla mieltä tuhoavaa, eikä parantavaa

Psykiatrisen hoidon kulmakivi on se, että hoidossa keskitytään poistamaan oireita, vailla ymmärrystä mistä ne johtuu. Jos oireet tukahdutetaan, samalla poistuu tärkeä työväline, jonka kautta päästään selville oireen aiheuttamaan syyhyn. Hoitotyön ammattilaiselle asiakkaan oireet tulisi olla suurennuslasi katsoa syvemmälle, eikä pelkästään F-luokan diagnoosin keräilemistä varten. Sillä oire ei suinkaan johdu siitä, että henkilöllä on jokin diagnoosi nimeltään masennus, pakko-oireinen häiriö, kaksi-suuntainen mielialahäiriö, ahdistuhäiriö jne.

Mitä diagnoosi auttaa, jos ei ymmärretä mitä sen takana on? Diagnoosi on lääketieteen väline luokittaa ja ryhmittää oireita tietyn tautiryhmän alle. Diagnoosi pahimmillaan vain estää ihmistä parantumasta ja pitkittää oireita. Skitsofrenia diagnoosi ei anna paljoakaan toivoa, vaan tuomitsee koko loppuelämäksi. Entäs jos skitsofrenia diagnoosin altaa löytyykin trauma tai traumoja? Trauma jo nimenä antaa ihmiselle niin paljon enemmän toivoa, kuin skitsofrenia diagnoosi ikinä.

Mielenterveysoireilusta ei pääse, jos ihminen ei kohtaa ja työstä oireiluun johtavaa syytä. Joskus oireilu helpottaa, kun henkilö pääsee pois myrkyllisestä elinympäristöstä. Silloin oireiluun oli selkeästi syynä ulkopuolinen tekijä. Pelkkä oireilevan oireen hoitaminen ei koskaan poista itse ydin ongelmaa.

Ensimmäistä kertaa psykiatrisessa osastohoidossa ollessani ja pyytäessäni keskusteluapua ahdistavaan olotilaan, kuulin sairaanhoitajalta jäätävän kommentin: “ei meillä ole täällä aikaa kuunnella ja keskustella”. Se kertoi ytimekkäästi siitä mistä psykiatriassa on kyse. Ammattini johdosta olen myös ikävä kyllä todennut, että psykiatria on suurimmalta osin pelkkää oireiden määrittämistä ja lääkehoitoa. Psykiatriaa ei tunnu kiinnostavan: “miksi ihminen oireilee“, pelkästään “miten hän oireilee“.

Samaisella hoitojaksolla minut lääkittiin niin, että kävely oli jähmeää ja pystyssä olo oli vaikeaa, vaikka olin kuudennella kuulla raskaana. Pyörryin ruokajonossa lääkkeiden johdosta. Onneksi minulle tai vauvalleni ei käynyt tuolloin kuinkaan. Eikä ahdistus lääkkeillä koskaan lähtenyt, ne vain turrutti mieltä ja teki olon uneliaaksi. Osastolla ollessa kävin usein nukkumaan ilta kuudelta. Nukkuminen oli ainoa tapa olla pois ahdistuksen ääreltä.

Potilaspapereissani kuvataan monta sivua pelkkiä oireita ja habitusta. Se mikä hoidosta ja potilaspapereista puuttui täysin oli oleellisin pohdintatyö:“miksi olin ahdistunut” ja “mitä ahdistus puheeni taustalla mahtoi olla”.

Jotta parantumista mielenterveysoireesta voisi tapahtua, on pohdittava kysymystä “miksi ja mihin oireilee”, sen sijaan että “miten oireilee”. Kun päästään kiinni itse ydin ongelmaan, voimme vasta sen jälkeen löytää yksilöllisiä ja toimivia ratkaisuja joilla lievittää oireiden aiheuttamaa tuskaa, joihin lääkkeet eivät suinkaan ole ainoa ratkaisu.

Kirjoittaja on ammatiltaan mielenterveyden kokemusasiantuntija sekä psykiatrinen sairaanhoitaja.

Author: Marja Matikainen

Tervetuloa sivustoilleni! Olen Marja, sanataiteilija ja mielenterveyden kokemusasiantuntija. Olen psykiatrinen sairaanhoitaja koulutukseltani ja perehtynyt vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Omaan paljon kokemuksellista tietoa ja ymmärrystä monesta mielenterveysoireesta. Tunneyliherkkyyden vuoksi aistin elämää hyvin syvällisesti. Näen mielenterveysoireilun pikemminkin tervehtymisprosessina, kuin sairautena. Ilman oireita emme pääse kiinni siihen mikä meidät "sairastutti". Syyn avulla paranemisprosessi voi alkaa.

7 thoughts on “Psykiatrinen hoito voi olla mieltä tuhoavaa, eikä parantavaa”

  1. Erittäin hyvä kirjoitus. Oma oireiluni kesti lähes 20 vuotta, vasta lähempänä 40-vuotissynttäreitä aloin ymmärtämään mistä oireilu johtui. Traumastahan se johtui, ja jatkuvasta ylivireystilasta. Koen että olen ymmärtänyt nyt syyn ja se on vakavasti narsistinen äiti ja olen kantanut hänen ja perheeni taakkaa. Nyt olen uskaltanut alkaa asettamaan rajoja ja tunnen olevani turvassa, oireilua ei ole ollut vuosikausiin.

    Liked by 1 person

  2. Minä tulin hoitoon traumani kanssa vakaasti uskoen sen aikaisen terapiapropagandaan että tarkoitus oli auttaa minua ymmärtämään ahdistukseni syitä ja sitä kautta auttaa minua parempaan elämänlaatuun.
    Milloinkaan ei kukaan monesta terapeutistäni tarttunut traumaani, jonka mainitsin aina ensimmäisellä tunnilla. Olen kirjoittanut uskomattoman tarinani kirjan muotoon, valitettavasti vain ruotsiksi toistaiseksi. Minulla oli yksi trauma hoitoon tullessa, kun lopetin toivomasta apua minulla oli kaksi traumaa, toinen oli “hoito”, Että yleensä jäin henkiin on ihme. Mutta löysin kyllä myös apua, ei kuitenkaan terapiasta. Nykyään tiedetään että 50 % psykoterapiapotilaista jäävät ilman apua. Mitä näille ihmisille tapahtuu ei ole toistaiseksi kiinnostanut ketään, koska terapeutit toistavat vanhaa sääntöä Freudin ajoilta asti: Jos terapia epäonnistuu, syy on potilaassa. Jopa tavallinen suomalainen kadunmies tietää sen, niin loistavalla tavalla propaganda toimii.

    Liked by 1 person

    1. Kiitos kirjoituksestasi. Pahoittelen, että et tullut kohdatuksi terapiassa. Ikävä kyllä hoito voi myös pahimmillaan traumatisoida. Minulle kävi niin psykiatrisessa osastohoidossa.
      Terapeutteja on moneen lähtöön ja usein terapian toimimattomuuden syy on potilaassa itsessään, eikä suinkaan siinä että terapeutilla ei ole välttämättä osaamista ja taitoa kohdata ko. asiakasta. Ammattitaitoinen terapeutti ohjaa asiakkaan toiselle terapeutille, jos asiakas on liian haastava hänelle.

      Like

      1. Kyllä, mutta se edellyttää että terapeutti tietää jotakin kentästä. Kokemukseni mukaan terapeuteilta puuttuu tietoa siitäkin. Joten olen esittänyt ajatuksen arviointikeskuksesta, joka auttaisi potilaita löytämään itselleen oikeaa hoitoa. Sama keskus ottaisi myöskin vastaan potilaiden valituksia. Se oli raskainta minun pitkällä taipaleella ettei ollut paikkaa missä valittaa. Siis sellainen jossa minua olisi uskottu.

        Like

  3. Kiitokset hyvästä kirjoituksesta. Olen itsekin terv.huollon ammattilainen ja työelämässä traumatisoitunut, käyn toipumisprosessia. Toipumisen myötä olen tietoisesti ajautumassa yhä kauemmas länsimaisesta lääketieteestä ja erityisesti psykiatriasta. Minusta biolääketieteellisellä psykiatrialla ei ole kerrassaan mitään annettavaa psyykkisessä hädässä olevalle ihmiselle. On käytetty miljardeja tutkimuksiin, joilla yritetään todistaa mielenterveyshäiriöiden olevan perinnöllisiä tai johtuvan häriöistä aivokemioissa tai -rakenteissa – mitään vakuuttavaa tieteellistä näyttöä tällaisille oletuksille ei ole.

    On uuden suunnan ja kokonaan toisenlaisen lähestymistavan aika. Psykiatria on tullut tiensä päähän. Itse uskon ns. Keroputaan mallin olevan sovellettavissa laajemminkin. Jatkan uteliaana toipumismatkaani ja jonkinlaisena mielenterveys aktivistina näen itseni tulevaisuudessa.

    Liked by 2 people

    1. Kiitos kannan otostasi. Olen kanssasi samaa mieltä, psykiatria on tulossa tiensä päähän, vaikka vahvasti vielä vallalla onkin. Hienoa, jos haluat vaikuttaa myös tällä saralla, meitä tarvitaan, tsemppiä!!! 🙂

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: