Mielenterveyshoidon ydin ongelma: oireilevan hoitaminen ja oireilun hoitaminen

Jos hoidamme pelkästään oireilevaa ja oireita, mikään ei oikeastaan muutu. Todellinen, oireiluun johtava syy jää huomioimatta ja tilanne junnaa paikallaan. Hetkellisesti oireilu voi helpottua, mutta ennemmin tai myöhemmin oireet palaavat.

Perheessä vanhempien käsittelemättömiin traumoihin ja tunnelukkoihin reagoi ensimmäisenä lapsi. Lapsi imee vanhempien tunteita itseensä kuin pesusieni. Näin toimii myös tunneyliherkkä aikuinen ihmissuhteissa. Oireilu voi johtua siis ympäristöstä ja silloin se on pikemminkin ympäristö ongelma kuin yksilön ongelma.

Mielen oireilu ei koskaan synny kuin tuulesta tai johdu pelkästään biologiasta. Se on aina seurausta kohdatusta elävästä elämästä. Oireilu on usein myös moniulotteista. Sen takana on yleensä trauma/traumoja, ympärillä olevien tunteet ja ei prosessoidut traumat tai jos ei tule tarpeissaan nähdyksi ja kuulluksi. Erityisherkkyys ominaisuus synnyttää ja syventää oireilua ja se sekoittuu helposti mielenterveysoireiluksi. “Jos vierellä olevaa ahdistaa, tunnen sen itsessäni”.

Varhaista kiintymyssuhde traumaa on hyvin hankalaa toisinaan todentaa. Kiintymyssuhde trauma näkyy muun muassa myöhemmin vaikeutena kohdata haasteita ja muodostaa kestäviä ihmissuhteita, sekä mielen epävakautena. Jos elämän perusta on rakentunut heiveröisistä ja jopa turvattomista osista, mieli helposti heiluu. Silloin pienikin vastoinkäyminen voi horjuttaa mielenterveyttä ja johtaa pahimillaan jopa psykoosiin.

Oire on mielen ja kehon keino herättää huomio siihen mikä todellisuudessa mättää. Niitä ei tarvitse poistaa tai hoitaa, niitä tulee ennen kaikkea ymmärtää. Tarvitsemme oikein kuulevia korvia ja kokonaisvaltaisesti ymmärtäviä käsiä kohtaamaan oireita, joiden kautta pääsemme niiden todelliseen alkulähteeseen eli syyhyn. Kun kohtaamme kipeää kohtaa turvallisessa tilassa ja turvallisen ihmisen kanssa, voimme voimaantua, sekä vapautua itse vinoutumasta ja sen aiheuttamista oireista. Koska traumat ja mielen kipukohdat varastoituvat kehoon eikä niinkään päähän, tarvitsemme yhteistyötä kehon kanssa ja täten auttajaa joka auttaa vapauttamaan tunnelukkoja kehollisin menetelmin.

Erityisherkkä kääntää maailman päälaelleen!

Erityisherkkyys on maailmaan muutosta tuova ominaisuus. Ilman erityisherkkiä maailma ei muutu eikä sen mustavalkoiset seinät värity.

Erityisherkkä kääntää asiat päälaelleen, ihan sanoja ja lauseita myöten. Hän katsoo asioita aivan toisesta näkökulmasta. Erityisherkkä näkee vahvuutta siellä missä nähdään heikkoutta ja terveyttä siellä missä todetaan sairautta, sekä päinvastoin. Hänen läpinäkyvä olemus nostaa kielteisiä tunteita pintaan ja siksi hän on usein myös toisten syntipukki.

Kouluissa erityisherkillä todetaan oppimishaasteita, koska hän ymmärtää asioita toisella tapaa. He eivät sovi nykyiseen koulumuottiin. Hän haastaa koulusysteemiä ja opetusta muuttumaan ja kehittymään. Erityisherkkä edustaa kokemukseen perustuvaa suuntausta, jossa oivallus ja tieto syntyy aistikokemusten kautta.

Erityisherkkä on hyvin altis tuntemaan toisten tunteita ihollaan ja on sen vuoksi reaktiivinen. Reaktiivisuudellaan hän koettaa herätellä ympäristöään. Hänet ymmärretään usein ihan väärin ja hän saa usein hankalan maineen. Reaktiivisuuden perimmäinen tarkoitus on auttaa ympärillä olevia näkemään heidän omia tunteitaan.

Erityisherkkä tuntee voimakkaasti myötätuntoa ja hänellä on kyky samaistua toisen tilanteeseen. Hän osaa lukea toista ihmistä kuin kirjaa aistiensa kautta. Kivun ja tuskan kokemus on erityisherkälle inspiraation ja informaation lähde ja siksi hän ei pelkää kohdata vaikeita tunteita, vaan päinvastoin hän juoksee niitä päin.

Erityisherkkyys nähdään yhteiskunnassamme mielenterveysoireiluna tai neuropsykiatrisena häiriönä jota tulee parantaa tai korjata. Terveydenhoidon- ja koulujärjestelmän muurit alkavat murtua erityisherkkyys ominaisuuden lisääntyessä. On vain ajan kysymys, kun meistä erityisherkistä tulee “uusi normaali”!

Kirjoittaja on mielenterveyden kokemusasiantuntija ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilainen.

Psykiatrinen hoito voi aiheuttaa uuden trauman jo traumatisoituneelle!

Psykiatrisen sairaalahoidon metodit, apaattisten seinien ympäröimänä sängyssä makaaminen, eristystoimenpiteet, vahvat lääkkeet ja sähköshokkihoito traumatisoi jo traumatisoitunutta. Uskon, että moni sairaalahoidossa ollut käsittelee myöhemmin hoidosta syntynyttä traumaa.

Hoidon perimmäinen tarkoitushan ei ole traumatisoida ihmistä lisää

Sairaalahoito on yleensä se viimeisin hätähuuto, kun pahaolo on suurin. Kokemus voi jättää myös yllättävät jäljet. Osastohoidon jälkeen elämä voi olla “tuomittu” diagnoosin taakse jopa loppuelämäksi. Diagnoosi on luotu lyhyessä ajassa ja niiden toimesta jotka eivät asiakasta todellisuudessa edes tunne, sekä ympäristössä joka on hyvin epäluonnollinen. Järkyttävän ahdistuksen äärellä ihminen on valmis ottamaan “ihan mitä tahansa apua vastaan.” Ikävä kyllä, se apu mitä tarjotaan voi pahentaa kokonaistilaa ja aiheuttaa uuden traumaattisen kokemuksen. Mielenterveyden järkkyminen ja psykoosi on aina traumaattinen kokemus jo itsessään. “Makaat sairaalasängyssä ja hoitajilla ei ole edes aikaa kohdata sinua, ainoastaan tarkkailla ja kirjata oireita, sekä antaa lääkkeitä.” Kuinka tuossa tilanteessa voi kukaan toipua?!

Trauman kohdannut tarvitsee turvaa hyvin turvattomaan olotilaan. Ihmistä ei tulisi silloin eristää, kun hänen mielenterveys järkkyy. Hänellä on hätä ja silloin hän tarvitsee turvallisia seiniä ja turvallisten ihmisten läsnäoloa, sekä kosketusta. Agressiivisesti käyttäytyvää ei tulisi kohdata samalla turvattomuuden tunteella, kuin hän itse sitä sisällään kokee.

Käsittelemättömät traumat nousevat alitajunnasta yleensä silloin, kun ihminen on hauraassa tai hyvin herkässä tilassa esimerkiksi sairastuessa, isojen muutosten äärellä, raskaana ollessa tai synnytyksen jälkeen, erotilanteessa, menettäessään läheisen tai lähestyessään itse kuolemaa. Yö on myös aikaa, jolloin traumat heräävät alijatunnasta eloon.

Useita kertoja osastohoidossa ollessani olisin tarvinnut kipeästi auttajaa, joka olisi nähnyt kipuni taakse eikä vain oireitani. “Pari hoitajaa jäi mieleeni jotka joskus lämpimästi lohduttivat. Hoidossa sai suurimmaksi osaksi olla yksin, ja kun ahdisti makasin vain sängyllä ja yritin nukkua”.

Psykiatriseen hoitoon tuleva tarvitsee ymmärtäviä silmiä ja kuulevia korvia

Tuosta mielen järkkymisestä on jo kauan aikaa, mutta olen kuullut ja ammattilaisena nähnyt, että psykiatria ei ole juurikaan ajan saatossa kehittynyt. Henkilökuntaa on vähemmän ja hoitoon pääseminen on haastavaa, mikä on toisaalta hyvä, koska hoito ei useinkaan ole parantavaa. Vuosia sitten hain töihin lasten psykiatrisille osastolle sairaanhoitajaksi, olin työhaastattelussa jossa minut teilattiin täysin. Minulle sanottiin suoraan: “haemme ihmistä, joka ajattelee täysin meidän mallin mukaisesti.” CV:ssä näkyi kokonaisvaltainen ajatusmaailma. Oli täysin ajan hukkaa kutsua minua haastatteluun, koska päätös oli tehty jo ennen tapaamistani. Haastattelun lopuksi totesin ylihoitajalle: “psykiatrisessa hoidossa ollesssani, olisin mitä kipeimmin tarvinnut toisinajattelijaa, joka koskettaa ja on myötätuntoinen.” Psykiatriseen hoitoon tuleva tarvitsee ymmärtäviä silmiä ja aidosti kuulevia korvia eikä vain ammattilaisia, jotka tarjoaa pillerin suuhun. Mitä diagnoosi ketään hyödyttää, jos ihmisen todellinen kipu ja tarina jää täysin näkemättä?

Kirjoittaja on hyvinvointiin pahoinvointi kohtaamalla valmentaja, mielenterveyden kokemusasiantuntija, sekä psykiatrinen sairaanhoitaja.

Psyykkinen kipu on portti syvempään tietoisuuteen! Miksi häpeilemme, että oireilemme!?

FREE MENTAL HEALTH STIGMA!

Ilman psyykkistä kipua ihminen ei kehity. Psyykkinen kipu on evoluution kannalta välttämätön. Trauman kohtaaminen avaa tietoisuutta, poistaen mielen ympäriltä harmaita kerrostumia jotka “estää näkemästä ja kokemasta maailmaa lapsen lailla”.

Miksi siis häpeilemme psyykkistä oireilua? Ne, ketkä täällä oireilee eivät suinkaan ole vähemmän terveitä tai sairaita, vaan päinvastoin. Oireileva ihminen on heijastuma ympäristön kivusta tai kohtaamastaan vääryydestä. Kuten tiedämme, maailma on pullollaan kipua ja epäoikeudenmukaisuutta, joten on enemmän kuin tervettä tuntea “nuo” itsessään.

Oireilevaa ihmistä ei tarvitse korjata. Hän tarvitsee ymmärtäjää ja kanssakulkijaa joka auttaa häntä kohtaamaan “sen” mistä oireet häntä muistuttavat. Trauman osuus mielenterveysoireilussa on hyvin merkityksellinen. Voisin väittää, että jokaisen oireen takana on jonkin asteen trauma. Myrkyllinen elin ympäristö ja myrkylliset ihmissuhteet saavat ihmisen myös oireilemaan. Silloin ratkaisu on poistua sellaisen ympäristön ääreltä joka sairastuttaa mieltä. Lapsen oireillessa vanhempien ongelmiin ja keskeneräisiin traumoihin, ei yksinkertaista ratkaisua ole. Tällöin on tärkeää auttaa vanhempia ymmärtämään heidän oma osuus lapsen oireilussa.

“Ilman sitä kaikkea kipeää jota olen elämässäni kohdannut, en olisi oivaltanut, enkä saanut niitä viisauksia joita sisälläni kannan”. Tietoisuus repiytyi auki kohdissa jotka tuntui mahdottomalta kohdata. Psykoosi oli minulle helvetillinen kokemus! Mielen romahdus kaatoi lapsuudessa kieroon kasvaneet seinät nurin, jotta kestävämmät pilarit kasvaisivat tilalle. Tietenkin oman lapsuuden uudelleen rakentaminen on tehnyt todella kipeää. Samalla se on ollut hyvin yksinäistä puurtamista.

Psyykkinen kipu jalostaa ja valostaa ihmistä. Kivun tunne on prosessi jossa ihminen riisuu elämän tuomaa haarniskaa ympäriltään. Jokaisen ihmisen ytimessä uinuu kallisarvoinen timantti, toisin sanoen puhdas tieto ja viisaus. Jotta timanttia saa koskettaa, on ensin puhdistauduttava eli tunnekipu kohdattava, uudelleen ja uudelleen. Oikotietä hyvinvointiin ei ole, se rakentuu kohtaamisten kautta.

Kirjoittaja on hyvinvointiin pahoinvointi kohtaamalla valmentaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, sekä mielenterveyden kokemusasiantuntija.

On kohdattava riittävän monta kusipäätä, jotta läheisriippuvuudesta voi parantua!

Rakkaus ei paranna läheisriippuvaista. Huono kohtelu parantaa, jos sen oikein oivaltaa!

Kysymys kuuluu: “miten paljon sä olet valmis sietämään huonoa kohtelua?!” “Niin paljon, että sä et ota sitä enää vastaan!” Kun on riittävän monta kusipäätä kohdannut, sun solut huutaa “hallelujaa,” jos ne vähänkin haistaa, että tilanteessa on jotain shittiä.

Läheisriippuvaisen sydän sulaa, kun hän näkee toisen kärsivän. Hän ryntää auttamaan, vaikka hänellä itsellään ei olisi siihen voimia ja resursseja. Häntä ja hänen tarpeitaan ei huomattu, kun hän olisi turvaa ja suojelua kipeimmin tarvinnut. Tästä syystä hänestä tulee muiden suojelia. Varhaiset kokemukset jättivät häneen jäljen ettei hänen tarpeillaan tai elämällään ole niin väliä. Syntyi vääristynyt lähtökohta elämälle: “olen olemassa muita varten”.

Tuntuu epäreilulta, että hän joka tekisi mitä tahansa toisten puolesta, saakin kasan paskaa niskaan. Ei ole kyse huonosta onnesta tai rangaistuksesta, kun läheisriippuvainen kohtaa elämässään ihmisiä jotka kohtelee huonosti ja käyttää hyväkseen. Jos puoliasi ei ole lapsena pidetty ja rajojasi jo varhain ylitetty, tulet kokemaan samaa aikuisena.

Sanoista ja tunteista viis, teot ovat niitä jotka puhuu!

Elämässä selviämisen kannalta on elin tärkeää oppia pitämään omia puolia ja asettamaan rajoja. On pakko oppia se tosiasia, että “kaikkien” intentio ei ole täällä hyvä ja ihmiset tekee pahoja tekoja. On luovuttava naivista ymmärtäjän roolista ja tuijotettava konkreettisiin tekoihin. “Miksi hemmetissä mun tulisi ymmärtää kiusaajaa tai kusettajaa, kun hän ei välitä pätkääkään miltä musta tuntuu!”

Voit kääntää opiksi kaikki ne kohtaamiset ja parisuhteet, joissa sinua on manipuloitu ja kohdeltu huonosti. Osaat jatkossa sulkea sydämesi tyypeille jotka eivät ole sinun arvoisiasi. Alat käyttämään entistä enemmän maalaisjärkeä ja lopetat turhan tunteilemisen sekä romantisoimisen. Enää et sorru johonkin “pelleen” voimakkaan kemian vuoksi. Itsesuojeluvaistosi on sen verran kehittynyt, että haistaessasi vähänkin “palaneen käryä” katkaisee se tunnesiteen nopeasti pois.

Elämä on tuonut tarkoituksella tiellesi kusipäitä ja huonoja kohtaamisia, jotta sä alat rakastamaan ja arvostamaan itseäsi, sekä oivallat sen tosiasian, että sä olet sun elämässäsi se tärkein ihminen! Nämä kusipäät opettavat sua myös erottamaan jyvät akanoista! Alat olemaan se elämästäsi puuttunut, suojeleva aikuinen Sinulle itsellesi!

Kirjoittaja on hyvinvointiin pahoinvointi kohtaamalla valmentaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, sekä mielenterveyden kokemusasiantuntija.

Kaikki mitä olet elämässäsi kokenut valmistaa sinua tulevaan!

Jokainen vastoinkäyminen on yhtä kuin “vastaan käyminen”, ne kävelee sinua tarkoituksella vastaan. Jälkeenpäin ymmärrät, että niiden tarkoitus oli tehdä tiestäsi loivempi ja rungostasi vahvempi, vaikka ne hetkessä tuntuivat rangaistukselta. Ikävän sattumuksen takana saattoi olla sinulle jopa lahja elämältä. Tietenkään kaikkia, niitä suurimpia suruja ja ihmiskohtaloita ei ihmismieli voi aina ymmärtää eikä käsittää, ja täten ajatella tragediaa tarkoituksena.

Vahvaksi ei tulla treenaamalla, vaan heikkouden syliin antautumalla. “Minusta ei tule vahvaa, vaikka kuinka treenaisin kehoani, mieltäni, tunteitani ja tekisin henkisiä harjoituksia.” Autenttisen vahvuuden saa egon hajoamisen kautta – “päästän irti omavoimaisuuden tarpeesta pysyä kasassa, kun elämä ravistelee”.

Vaatii paljon vahvuutta kohdata itsessä tunne “en jaksa enää ja nyt tuntuu, että elämä hajoaa käsistäni.” Sitä aikansa sinnittelee, kunnes ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päästää omat kädet irti ja heittäytyä “jonkin suuremman voiman” kannateltavaksi.

Herkästi hajoavat näyttävät täällä esimerkkiä, että ihminen on muutakin kuin pelkkää biologiaa tai psykologiaa. Koostumme monista osista ja energiahiukkasista. Lähellä olevien tunne-energia vaikuttaa siihen miten yksilöinä voimme. Lapsille tulisi kouluissa opettaa kuinka omaa henkistä ja fyysistä aluetta suojataan. Lapsi ja erityisherkkyys ominaisuuden omaava on voimakkaasti altis toisen tunteille.

Jos kasvualustasi koostui sirpaleista tai se oli hyvin vinoutunut, hajoaminen on perusteellinen tapa luoda uusi perusta elämällesi. Vanhan on ensin hajottava, jotta uutta voi syntyä tilalle. Miksi pelkäämme siis hajota? Miksi mielen hajoaminen nähdään sairautena? Emme vain osaa kohdata tuota “hajoamista” oikealla tapaa ja ymmärtää sitä tervehdyttävästä näkökulmasta.

Kun ihminen uupuu, on se kehon terve reaktio kertoa jostakin “sairaasta” tai ympärillä olevasta kuormasta. Terve ihminen tuntee kipuina kehossaan, jos kasvu- tai työilmapiiri on toksinen, tai vierellä olevalla on paljon käsittelemättömiä tunnetukoksia sisällään.

Oletko joutunut kohtaamaan paljon vaikeuksia, raskaita tapahtumia, ahdinkoa, menetyksiä tai sairastumisia elämässäsi? Tiedä, että et ole kärsinyt turhaan tai ne olisivat rangaistusta jostakin. Ne ovat muokanneet sinua ihmisenä suuresti, sekä avartaneet mieltäsi. Tietoisuutesi on täten laajentunut. Kaikki se kasvaminen jota olet joutunut tekemään tuskan kautta, johtaa lopulta kauniiseen päämäärään. Vaikka elämä ravistelee, se ravitsee ja lopulta myös palkitsee.

Kirjoittaja on mielenterveyden kokemusasiantuntija, psykiatrinen sairaanhoitaja, sekä “hyvinvointiin pahoinvointi kohtaamalla” valmentaja.

Henkisesti vahva ja itseään arvostava työntekijä on työnantajalle pikemminkin uhka kuin lisäarvo!

Itseään arvostava ei toisten edessä kukkoile, muutoin kuin silloin, kun häntä siihen haastetaan. Toisin sanoen tilanteissa, kun häntä halutaan “painaa alas.” Hän on yleensä hyvin oikeudenmukainen, nöyrä, mutta sopivan kriittinen. Hän näkee asioiden eri puolia eikä pelkää puhua epäkohdista ääneen. Työntekijänä hän on lojaali ja voimavaransa tunnistava. Hän uskaltaa kieltäytyä ylimääräisistä työtehtävistä tai työtunneista, sillä hän tiedostaa, että itsestään huoltapitäminen on työssä jaksamisen kannalta tärkeää.

Työnantajat puhuvat vapaa-ajan ja perheen tärkeydestä, mutta todellisuudessa tilanne on usein toinen. Haastatteluissa ihaillaan itsestään huolta pitävää, mutta arjessa tilanne näyttäytyy toisella tapaa. Vahvasta työntekijästä tulee työnantajalle pian “heikoin lenkki”, koska hän haastaa liikaa. Hän tuo olemuksellaan positiivista muutosta työhön ja työyhteisöön. Vahva työntekijä ei ota vastaan bullshittiä eikä häntä voi kyykyttää. Muutos aiheuttaa aina vastarintaa, ja siksi muutosta liputtavaa työntekijää myös aluksi dissataan.

Olen kohdannut itsestään hyvin epävarmoja esimiehiä. Se näkyy muun muassa siten, että he puuttuvat epäolennaisuuksiin, siksi että oma heikkouden tunne on kohdistettava ulkopuolelle. Kun toista saa osoittaa virheestä, niin ei tarvitse kohdata omaa epävarmuuden tunnetta. Tälläinen toimintatapa kertoo ihmisestä joka ei ymmärrä heikkouden tunteen tuomaa arvoa. Se on hänelle osa jota tulee väistellä ja irroittaa itsestä pois.

Todellinen vahvuus syntyy heikkouden tunteen kohtaamisen kautta

Miksi heikkouden tunne on ihmiselle kuin demoni? Henkisesti vahva ei koe häpeää ja alemmuutta tekemistään virheistään tai puutteistaan – hän kykenee kohtaamaan sen. Ihminen on aina epätäydellinen, siitä syystä hän kasvaa ja kehittyy. Epävarmuus ja epätäydellisyys on kaunis ominaisuus, jos sen hyväksyy osaksi itseään ja elämää. Se voi tehdä kauheaa jälkeä, jos sitä ei hyväksy. Silloin tulee tarve alistaa toista ihmistä ja tehdä toisesta omien heikkouksien syntipukki.

Kirjoittaja on mielenterveyden kokemusasiantuntija ja psykiatrinen sairaanhoitaja.

Terapeutista voi olla joskus enemmän haittaa kuin hyötyä!

Auttajan ei tarvitse olla ammattilainen – vaan ihminen, tunteva, myötätuntoinen. Joskus ammattijuus pyyhkii pois herkkyyden voiman; avaimen pyhään oivallukseen.

Ammattitaitoinen terapeutti kykenee kohtamaan heikkouden tunteen itsessään ja toteamaan tarvittaessa asiakkaalle, että hänen osaaminen ei riitä kohtaamaan tätä vaaditulla tavalla tai hänen henkilökohtaisessa elämässään, terveydentilassaan on meneillään jotain, joka heikentää terapeutin kykyä toimia ammatillisesti.

Herkkätuntoinen ja traumoja kohdannut asiakas aistii terapeutista erittäin paljon. On täysin turhaa “yrittää päteä” tai “piilottaa jotain” asiakkaan edessä, se vain pyyhkii pois terapeutin ammatillista uskottavuutta.

Terapiakoulutus ja koulutuksen ohessa työstettävä terapiasuhde eivät tee terapeutista vielä ammatillisesti pätevää. Taito syntyy itsetuntemuksen ja omien kipukohtien kohtaamisten kautta. Herkkyys aistia ja tuntea on yksi tärkeimmistä työvälineistä terapeutin työssä ja taito kirkastuu, mitä syvemmin terapeutti on valmis kohtaamaan itseään.

Olen joutunut lopettamaan terapiasuhteita muun muassa seuraavista syistä. Terapia istunnot eivät anna minulle lisäarvoa, puhun samat asiat ääneen, jotka olen jo itse kertaalleen oivaltanut. En koe tulevani näkyväksi terapeutin edessä. Terapeutti ei esimerkiksi ymmärrä erityisherkkyyden ominaisuutta, vaan näkee sen traumanäkökulmasta, jota tarvitsee työstää pois. Erityisherkkyys on hermostollinen ominaisuus ja herkkyys aistia ja tuntea syvenee traumakohtaamisten kautta. Sitä ei missään nimessä tule “parantaa” pois, vaan auttaa asiakasta ymmärtämään sen merkitys, jotta hän voi käyttää erityisherkkyyttä jatkossa voimavarana. Näkemyserojen ollessa ristiriitaiset terapeutin ja asiakkaan välillä, terapia harvoin palvelee asiakasta. Terapiasuhde voi lähteä täysin väärille raiteille, joka voi olla asiakkaalle kohtalokasta. Lähtökohtaisesti asiakas on aina hauraassa elämän tilanteessa, kun hän hakeutuu terapiaan ja tämän vuoksi, hän on myös helposti johdateltavissa.

Yksi tärkeimmistä työvälineistä ihmisen kohtaamisesssa on herkkyys tuntea ja aistia, asettumalla hetkeksi toisen asemaan. Sitä ei voi oppia kirjoista, kouluista tai yliopistoista. Siihen oppii syvällisesti eläen ja hetkeen antautumalla. Huippu ammattilainen ei tee päätelmiä, vaan antaa oivalluksen hedelmän nousta hetkeen.

Olen kohdannut terapiasuhteessani sellaista elämän ohjausta, joka perustuu terapeutin omaan tapaan elää tai hänen omiin pelkoihin, joka on lähtökohtaisesti väärin. Itselleni elin tärkeä asia, kuten matkustaminen on koettu muun muassa terapeutin tahoilta asioiden pakenemisina, sen sijaan että ne olisi olleet voimauttavia kokemuksia, sekä keino ottaa etäisyyttä ja tutustua itseensä lähemmin.

Jokainen terapeutti tekee työtään persoonallaan ja ymmärrettävästi kohtaamisessa tulee esiin terapeutin omat arvot ja tapa elää, mutta niiden ei tule antaa heijaustua asiakkaan tilanteeseen niin, että asiakas alkaa vaivihkaa elämään elämäänsä terapeutin toivomalla tavalla. Terapeutin tulee ennenkaikkea kannustaa asiakasta löytämään itsensä ja oma polkunsa, joka voi olla täysin erilainen kuin terapeutin oma.

Ristiriitaa terapiasuhteessa saattaa syntyä kohdissa, kun asiakas tuntee olevansa terapeuttia vahvempi. Näissä kohdissa olen huomannut terapeutin puolelta sellaista vääränlaista egoistisuutta, jossa on ollut tarve asettaa minut ikään kuin takaisin asiakkaan tasolle. Ammattitaitoinen terapeutti ei koe uhkaa, jos asiakas on taitava oivaltamaan asioita ja näkemään jopa terapeutin kipu kohtiin ja avaamaan läsnäolollaan niitä, vaan kokee tilanteen täysin päinvastoin. Taitava terapeutti kykenee tarvittaessa irtipäästämään asiakkaasta toisin sanoen päättämään terapiasuhteen, jossa omat haavat alkavat liian paljon elämään tai oma ammattitaito ei enää riitä, eikä jätä päätöksen tekoa terapiasuhteen jatkumisesta asiakkaan harteille.

Kirjoittaja on mielenterveyden kokemusasiantuntija, sekä psykiatrinen sairaanhoitaja.

Työssä uupuu hän joka tunnistaa työpaikan epäkohdat!

Työyhteisön uupuja on työpaikan helmi, mutta hänet nähdään ihan päinvastoin. Uupuja on yleensä elävä esimerkki siitä, mitä työyhteisölle kuuluu ja minkälaisia arvoja työpaikka kantaa sisällään. Uupujassa on kaikki se informaatio jota tulisi oppikirjan tavoin katsoa. Valitettavasti uupuja maksaa kokemuksestaan kovan hinnan jota ei rahassa koskaan voi mitata.

Työyhteisön uupuja on usein herkkätuntoinen yksilö, joka aistii: “jokin täällä nyt mättää”! Jotta muutosta syntyisi, hän koettaa puuttua epäkohtiin tuomalla niitä esiin. Valitettavan usein “sitä taistelee tuulimyllyjä vastaan” ja hänet leimataan peräti hankalaksi. Kenties useat kollegat olivat hänen kanssaan epäkohdista täysin samaa mieltä ja hän jopa puolusti heidän oikeuksiaan. Tosi paikan tullessa “nuo muut” eivät uskalla sanoa esimiehen edessä pihaustakaan ja hän jää tilanteeseen ihan yksin. Hänellä alkaa olla siis jo aika iso taakka harteillaan. Hän uupuu ja jää sairaslomalle, irtisanoutuu tai hänet jopa irtisanotaan. Kuulostaako tarina tutulta?

Työnantajalle on huomattavasti helpompaa poistaa epäkohtiin puuttuva yksilö työyhteisöstä, kuin “tarttua härkää sarvista” ja paneutua työpaikan todellisiin juuriongelmiin. Tämähän on hyvin naivi ja likinäköinen toimintatapa. Ikävä kyllä, työyhteisössä suojellaan niitä jotka tekevät tilastoissa tulosta, mutta ilmapiirillisesti tuhoa. Olen kokemuksesta huomannut “näiden tuhoa tekevien työntekijöiden” olevan itse romahduspisteessä, mutta he välttelevät pahan olon kohtaamista kaikin tavoin ja tämän johdosta he oksentavat oloaan toisten päälle. Pikkuhiljaa kollegat ympärillä alkaa voida pahoin ja erityisesti se “herkkätuntoisin”. On tyypillistä, kun ihminen ei halua kohdata ongelmiaan, hän tekee kahta kovemmin töitä, joka näyttää siis tilastoissa hyvältä. “Eihän hyvää tulosta tekevä työntekijä voi olla työpaikan heikko lenkki”?!

Työelämässä uupuu hän, joka ei sovi toksisen tekemisen muottiin. Jos arvo on suorittamisessa eikä ihmisen kohtaamisessa, murtuu sisältä eheä ihminen.

Meille on opetettu, että uupuminen on heikkoutta ja sitä pitää väistellä hinnalla millä hyvänsä, sillä “arvon saa vain jos ahertaa”. Tekeminen voi olla terapeuttista, mutta jos tekeminen perustuu kipujen ja ongelmien väistelyyn, niin silloin se on tuhoavaa. “Jos et sä kohtaa sun kipuja, vierelläsi oleva, herkkätuntoinen tekee sen sun puolestasi”! Eikä tätä tapahdu vain työpaikoilla, vaan myös perheissä vanhemman ja lapsen välillä, sekä parisuhteissa!

Kirjoittaja on ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja mielenterveyden kokemusasiantuntija.

Traumanäkökulma skitsofrenian hoidossa antaisi toivoa paranemisesta!

Jos psykiatria jättäisi diagnoosien keräilemiseen käyttämät voimavarat vähemmälle ja pohtisi kysymystä: “mitä asiakkaan oireen takana on – miksi ja mihin oireilee” syntyisi tärkeä oivallus, joka edistäisi asiakkaan vointia, eikä pitkittäisi sitä.

Kun katsomme mielenterveysoireilua terveyden näkökulmasta, oireilusta poistuu “sairaus” merkitys, joka antaa jo itsessään suuremman edellytyksen ja motivaation parantua. Oireilu ei ole sairautta, vaan oireilun alla on jokin sairas tapahtuma tai sairaita tapahtumia. Näin syntyy myönteinen merkitys oirehdinnalle, joka vähentää tarpeetonta mielenterveysoireilun stigmaa.

Onko skitsofreniaoireilussa kyse päällekkäisistä traumoista?

Jos skitsofreniaoireilun alla onkin kasa traumoja? Trauma nimenä ei leimaa, vaan tuo pikemminkin ymmärryksen oireilulle. Trauman hienojakoisuuden vuoksi, sitä tulee katsoa hyvin laajasta näkökulmasta. Jos varhainen kiintymyssuhde vanhempaan on ollut hyvin turvaton ja heiveröinen (puhutaan kiintymyssuhdetraumasta), ei ole syntynyt riittävää perustaa kohdata elämän haasteita. Siksi kiintymyssuhdetrauman kokeneelle trauman kohtaaminen on usein kohtalokasta. Yksilön trauman kokemiseen vaikuttavat myös sukupolvien traumat, sekä erityisherkkyyden ominaisuus. Erityisherkkyys syventää ja lisää yksilön trauman kokemisen tunnetta. Erityisherkkä saattaa ottaa rinnalla olevan ihmisen trauman kokonaan itseensö, sekä omiin nimiinsä.

Ympäristön vaikutus mielenterveysongelmien syntyyn

Kasvuympäristöllä ja varhaisilla ihmissuhteilla on erittäin suuri merkitys mielenterveysoireilujen syntyyn. Biologian osuus on mielenterveysoireilussa vähemmän merkityksellisempi. Oireilu vaikuttaa elimistöön ja aiheuttaa biokemiallisia muutoksia aivoissa. Pikemminkin aivojen biokemialliset muutokset ovat seuraus, kuin syy oireelle.

Trauman mysteeri on sen puhkeamisen ajankohtaisuus. Kohdatut traumat avaavat haavansa usein silloin, kun ihminen on hauraimmillaan ja silloin mielessä asiat voivat kääntyä päälaelleen. Mieli voi tuottaa trauman puhkeamisen johdosta hyvinkin absurdia sisältöä. Psykoosi voi puhjeta vuosien ja tai jopa vuosikymmenen/vuosikymmenien jälkeen.

Skitsofrenia diagnoosi ei anna juurikaan toivoa paranemisesta. Se on yhtä kuin tuomio koko loppuelämäksi ja vahvojen lääkkeiden johdosta ihminen on kokonaisvaltaisesti melko toimimaton. Voimakkaat psykoosilääkkeet salpaavat oireita, ja täten estävät ihmistä kohtaamasta näitä tärkeitä oireita, jotka ovat avain parantumiseen. Skitsofrenian hoidossa psykoosilääkeiden annostusta pitäisi vähentää ja mukaan hoitoon tulisi ottaa traumanäkökulma. Koska traumat varastoituvat kehoon, vaihtoehtoisista kosketushoidoista on suurta apua trauman kohtaamisessa. Kosketushoidot tuovat hyvin inhimillisen, myötätuntoisen ja arvokkaan tuen ihmisen hoitamiseen.

Kirjoittaja on mielenterveyden kokemusasiantuntija, psykiatrinen sairaanhoitaja, sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ammattilainen.